Piti lähteä septitankin
tyhjennykseen, ettei vaan mereen tarvitsisi laskea.
Onneksi lähistöltä löytyi satama,
jossa sen saattoi tehdä, Korposröm.
Sai muuten hetken haeskella, että löys
laiturin, jossa saa sekä polttoainetta, että septin tyhjäksi. Tosi
huonosti infottu verrattuna muihin satamiin.
Laituri oli onnettoman pieni, jossa
manööverit oli tarkoitettu tehtäväksi. Siinä oli valmiiksi yksi
fiskari, ihan selvästi saaristolaispariskunta, sekä isohko
purkkari. Ooteltiin aika navakassa tuulessa että jompa kumpa saisi
hoidettua tehtävänsä. Sitpä mä hogasin. Purkkarissa ei minkään
valtakunnan liikettä. Olivat huit helvetissä??? Siinä vaiheessa,
oli jo meidän perään tullut iso Targa ”jonoon”.
Fiskari sai löpönsö, peruutti pois,
ja me tilalle. Tuulen takia jouduin menemään laiturin päähän
poikittain ja Madam laittoi perästä kiinni, odotusta, luonto eli
tuuli käänsi meidät laituria vasten.
Septiletkua sille kuuluvalle paikalle
ja imu käyntiin.
Siinä vaiheessa purkkarin porukka tuli
kauppakasseineen paikalle. Juntit, anteeksi ilmaukseni, olivat
jättäneet veneensä kaupassa käynnin ajaksi ainoaan isoille
veneille tarkoitettuun tankkauskaikkaa. Siinä olisi ollut
mahdollisuus siirtää ilman moottoreita vene pois vähän
sivummalle, mutta ei. Tatgan kippari antoikin kommenttia purkkarin
kipparille, johon hän vastas: älä sinä Reijon kaveri huutele, me
tankattiin ja käytiin kaupassa. Oli muuten pikkasen lähellä, etten
minäkin yhtynyt Targan kipparin kommentteihin, mutta lähempänä
olevana näin kuinka jätkällä niska punoitti, oli ihan hiilenä,
kun häntä oltiin moitittu.
Olin hiljaa. Tod näk onnekseni, se ois
varmaan päälle käynyt.
Saatiin homma hoidettua ja pääs
Targakin tankille. Pois lähtö kelin vuoksi piti tehdä rivakasti.
Kun Madam sai peräköyden irti, taakse ja kovaa, muuten tuuli olis
painanut rantaan, joka tässä tapausessa oli vain muutaman
metrinpäässä ja muutenkin pohja näkyi kivineen.
Onnellisesti kuitenkin matkaan ja
määränpää oli tänään Brunskär.
Ensin ajoimme satamanpuolelle, mutta
siihen tuuli aika rajusti, n 10 m/s joten ei edes yritetty
kiinnittymistä. Katselin karttaa, mistä läheltä saari, johon voi
rantautua. Oli meinaan sateen mahdollisuus, mustat pilvet jo idästä
lähestyi uhkaavasti.Kiersimme saaren toiselle puolelle, josta
löytyikin oiva paikka.
Paikka oivallinen. Ainut miinus oli,
että tätä kirjoitettaessani sataa, jolloin nuo kalliot, jossa
olemme kiinnittyneet, ovat sitten niin kuin ihan pikkasen liukkaat.
Ei auta ees hiekottaminen ….
Kun oli Sarza hyvin kiinni, lädettiin
kävelemään saaren poikki kohti kylää.
Tai no, kolme-neljä taloa ristikkäin.
Olivat sitten aikansa kuluksi latoneet
kiviä kasaan, kuin konsanaan Muhussa.
Olihan täällä ollut asutusta jo
1500-luvulta lähtien, että kyllähän siinä ajassa ehtii kiven jos
toisenkin latoa. Nykyisin kuulemma ei ole enää ympärivuotisia,
kaikki kesäasukkaita ”vain”.
Muutamassa talossa oli verhot
ikkunoissa, joten joko lomat oli jo lusittu, tai sit niitä
ooteltiin.
Yhden talon edessä hyvin hoidetulla
nurmikolla oli ryhmä pihakalusteita, kuin maalaikahvilassa
konsanaan, ja ulko-oven oikealla puolella roikkui kyltti; velkommen
,,,, ja jotain
Me luultiin tätä remontissa olevaksi
kahvilaksi tai jotain sellaista.
Minä ovea auki. Nainen katsoi
hölmistyneenä minua sanaakaan sanomatta. Minä jotta onko tämä
kahvila, johon hän, että asunto.
Poishan me siitä lähdettiin
pahoittelujen kera. Mutta jäi jotenkin ihmeellinen vaikutekma sen
naisen käytöksestä. Tai siis kun oikeen ei käyttäytynyt
mitenkään.
